02.12.2007 18:00:00
Syyskausi päätökseen
Hyökkäyspelaaminen ei ollut aivan sitä syötä ja leikkaa –peliä, jota valmennusjohto haluaisi nähdä. Ennemminkin aina piti heittää, kun korirengas näkyi – etenkin Juha piti huolen, että sai omat kiintiöheittonsa (parisenkymmentä) otettua. Lisäksi penkillä meinasi mennä (ja menikin) hermot joukkueen saamattomaan levypallopelaamiseen. Ei ollut yksi tai kaksi kertaa, kun katseella seurattiin vieressä pomppivaa levypalloa, jonka vihulainen kävi korjaamassa parempaan talteen.
Mikko piti joukkuetta hyvin pystyssä tekemällä normaalien pelinrakentajan tehtävien ohessa 20 pistettä ja heittämällä vaparit sisään hyvällä prosentilla. Loppulukemat 50-59 eivät kerro juuri muusta kuin namikalaisten heikosta pelistä Wartin kakkosjengiä vastaan.
Mikko 20p, Eki 15p, Ville 13p, Veeti 9p, Juha 2p
Sunnuntain peliä PuHua vastaan voikin sitten pitää jo paljon parempana esityksenä. Tällä kertaa hyökkäyspäässä pallo liikkui hyvin – jopa joukkueen kovimmat porat Juha ja Tönö hyökkäsivät järkevästi ja muistivat joukkuetovereitaan syötöillä, tietysti sopivan hetken tullen korille poraten. Otso toi korin alle edellisessä pelissä puuttunutta levypallopelaamista sekä rämäpäisyyttä, Veeti säpisi tuttuun tyyliinsä vähän joka pallon perässä ja joukkueen kapteeninkin nähtiin dyykkaavaan lattianrajassa pomppivan pallon perään, joten irtopallot jäivät paljon paremmin haltuun kuin lauantaina.
Ottelu alkoi taas tuttuun tyyliin – 6½ minuutin pelin jälkeen tilanne 4-0 kotijoukkueelle. Ottelu olikin varsin tiukka läpi kamppailun. Namikan pojat johtivat ottelun alkuvaiheilla ennen kuin kolmannella neljänneksellä meinasi ruveta näyttämään pahalta PuHun kiriessä lähes kymmenen pisteen johtoon. Kuitenkin Juhan heittämä kolmonen sekunti ennen erän loppua toi Namikan taas pisteen päähän (41-42). Viimeisessä erässä Namika karkasi selkeään reilun kymmenen pisteen voittoon viemällä erän 22-7, ei vähiten Villen hyvien korinalusliikkeiden ansiosta, jotka päättyivät röyhkeään ja suoraviivaiseen ratkaisuun.
Jos lauantain pelissä Mikko heitti vaparit hyvin, niin sunnuntaina Eki osui hyvällä prosentilla vapariviivalta – tulisikohan pojista yhtä hyviä heittäjiä kuin päävalmentajasta? Veetillä sen sijaan ei viivalta ollut kalibrointi aivan kunnossa... Tästä on joka tapauksessa hyvä lähteä keväällä I-divariin tiukempiin kahinoihin.
Eki 22p, Ville 19p, Juha 8p, Mikko 6p, Jim 4p, Otso 2p, Veeti 2p
-H
