Sivukartta | Tulosta

23.04.2009 20:00:00

 HNMKY:n 97-pojat voittivat myös eteläisen alueen 1.divisioonan!!


 Viime viikonloppuna pelattiin Malmin palloiluhallilla eteläisen alueen 1.divisioonan Final Four -turnaus,   jossa alkusarjan neljä parasta joukkuetta ottivat mittaa toisistaan. Namika sai alkusarjan voittajana perjantain peliinsä vastaansa alkusarjan nelosen eli Pantterit, joka oli edellisessä sarjapelissä pistänyt Namikan tiukoille. Namika sai otteluun loistavan alun ja erityisesti puolustus oli juuri niin hyvää kuin Scaniassakin edellisellä viikolla. Jokainen poika pelasi myös hyökkäyksessä kovalla itseluottamuksella ja kun onnistumisiakin tuli laajalla rintamalla oli peliä ilo katsoa. Namika säilytti tasonsa loppuun asti ja loppusummerin soidessa oli voittolukemat Namikalle 64-22. Namikan taistelijana palkittiin Kalle Copeland.


Illan toisessa välierässä Honka voitti ehkä hieman yllättäen Topon luvuin, joten sunnuntain finaalissa namika sai vastaansa Hongan. Peli oli tasaista vääntöä alusta asti kummankin puolustaessa hyvin. Namika vei 1.erän 14-8 kun taas Honka voitti toisen erän 13-10, joten puoliajalle mentiin Namikan johtaessa niukasti 24-21. Kolmannessa erässä Namika sai luotua hyviä heittopaikkoja ja hyvän puolustuksen ansiosta päästiin juoksemaan nopeita hyökkäyksiä. 3.erä Namikalle 21-11. Viimeinen erä päättyi 12-11 ja koko ottelu 57-43, joten Namika pääsi juhlimaan eteläisen alueen mestaruutta!! Namikan tastelijana palkittiin Aleksi Takkunen. Vielä kerran onnittelut koko joukkueelle mahtavasta turnauksesta! Pelissä nähtiin myös kaksi upeaa donkkia kun Alex painoi kaksi kertaa pallon voimalla alaspäin, saaden yleisön ja oman joukkueen mylvimään.. Pronssimitalit nappasi Topo. 

 

Tulevan viikonloppuna Namikan 97-pojat taistelevat mitaleista 2.divisioonan Final Fourissa Malmin palloiluhallilla. Tervetuloa kannustamaan!


 

Kertomus Final Fourista myös Hongan sivuilta:

Pojat-97 pelasi omassa välierässään myös Torpan Poikia vastaan. ToPo oli aiemmin kaudella kurittanut Honkaa pari kertaa 30 pisteellä, mutta välierässä Hongan poikien asenne oli kohdallaan ja ToPo kaatui lukemin 39 – 45. Loppuottelussa vastaan asettui ikäluokkaa tämän kauden hallinnut ja Scania-mestaruudenkin napannut HNMKY. Hongan venymiskyky ei tällä kertaa ihan riittänyt, mutta kaulaan ripustettiin silti hienosti hopeamitalit. Finaalin lopputulos Namikalle 57 – 43.

     


Näytä ryhmän kaikki uutiset


HNMKY            
© HNMKY. Powered by ToimiSait