Sivukartta | Tulosta

06.01.2008 23:00:00

Malmilla pelatussa Loppiaisturnauksessa (5.-6.1.) oli Namikalta edustusta molemmissa pelatuissa sarjoissa, 95- sekä 98-pojissa.

Nuoremman ikäluokan edustuksesta vastasi Pakilan joukkue, jonka ensimmäinen peli oli lauantaina MaSu:a vastaan. Ysikasit pääsivätkin heti mukaan ”ison maailman” tunnelmaan, kun ensimmäinen peli pelattiin Malmin palloiluhallin ykköskentällä – pelaajaesittelyineen. Itse peli ei ehkä ollut vielä aivan sitä tasoa, jota ykköskentällä on vuosien saatossa nähty. Molemmilla joukkueilla oli vaikeuksia osua korirenkaan sisään. Namika kuitenkin vei melko vähäpisteisen ottelun lukemin 11-19. Päivän toinen ottelu oli PuHua vastaan ja nyt oli siirrytty viereen kakkoskentälle. Sarjassa PuHulle oli ikävästi hävitty muutamalla pisteellä Pakilan yläasteen hornankattilassa, mutta tällä kertaa löytyi lääkkeet Pussihukka-lauman lyömiseen lukemin 28-15.

Sunnuntain ensimmäinen peli oli KaPo:n tyttöjoukkuetta vastaan ja täytyy myöntää, että valmentajaa pelotti vastustajan aliarvioiminen. Pienen alkushokin jälkeen (4-0 KaPo:lle) puolustus oli kuitenkin yhtä kovaa kuin muissakin peleissä – ellei jopa aavistuksen tiukemmin otettu omaa pelaajaa… Tosin pitkät tytöt dominoivat välillä levypalloja, mutta onneksi vain ajoittain. Voitto tulikin melko selvin 16-38 –lukemin KaPo:n onnistuttua jälkimmäisellä 12-minuuttisella korinteossa vain kerran! Sarjan ”finaalissa” tuli sitten vastaan Pantterit, joka oli myös voittanut kolme ensimmäistä otteluaan. Heti ottelun alussa tuli selväksi, että Pantteri-lauma oli taidoissa Namikan pelaajia jonkun verran edellä. Ottelusta ei loppujen lopuksi tullut kovinkaan tiukkaa Panttereiden viedessä voiton 13-45. Pojat kuitenkin poistuivat hallilta hopeamitalit kaulassa. Finaalin ”kohokohtana” mainittakoon se, kun Veeti kävi kaksi kertaa heittämässä vapaaheittoja, vaikka Cassua oli rikottu – ainakin jälkimmäisellä kerralla Veeti kävi tönäisemässä Cassua kylkeen ja ilmeisesti sanoi, että ”mä voin heittää noi vaparit sun puolesta” ja näin tekikin.

Joukkueen tsempparina palkittiin turnauksessa Riku, joka kolmessa pelaamassaan pelissä meni ahkerasti levypallojen ja irtopallojen perään ja esitti loistavaa puolustusta. Uurastus puolustuspäässä palkittiin myös silloin tällöin hyökkäyspäässäkin korien muodossa – hienoa!

Ysivitosissa sen sijaan pojat lähtivät rohkeasti – ehkä kahta ensimmäistä peliä lukuun ottamatta – haastamaan ennakkoon kovempia ja myös jonkun verran isompia vastustajia. Pari ensimmäistä peliä meni pitkälti vastustajan paikkaprässiä ihmetellessä ja lukemista tuli melko rumat. Hyökkäyspäässä palloa ei meinattu millään saada liikkeelle ennen lauantain viimeistä peliä Nokiaa vastaan, jolloin menetysten määrää saatiin karsittua huomattavasti, mikä näkyi saman tien ottelun lopputuloksessa. Joukkue paransi selvästi turnauksen loppua kohti, vaikka sunnuntain peleissä vastustaja pääsi venyttämään eroa jälkimmäisen 12-minuuttisen aikana melko suureksi. Eiköhän turnauksesta jotain kuitenkin opittu ja toivottavasti turnauksen kova tempo saadaan siirrettyä myös harjoitteluun.

Juha nakkasi turnauksen aikana sisään viisi kolmosta, joista pari meni levynkin kautta sisään – oli se sitten tarkoitus tai ei. Samu onnistui myös tekemään tyylikkään korin Nokiaa vastaan – hyökkäyslevypallo tippui kolmen sekunnin rajalle, josta Samu otti pallon haltuun, heitto sukkana sisään, ja virhe päälle; vapaaheitto vain sattui lipsahtamaan ohi. Joukkueen MVP:nä palkittiin kapteeni Eki, joka teki lähes kaikkea – haki levypalloja, kävi napsimassa riistoja, antoi muutamia hyviä syöttöjä, teki pisteitä, ja myös menetti palloa… Kimmo oli Jenkeissä lomailemassa, mutta onneksi paikalla oli ikäluokan päävalmentaja Jaatelan Jarmo, josta oli iso apu viikonlopun aikana!

-H

Turnauksen nettisivut
C-pojat -95 – ottelut
Minipojat -98 Pakila – ottelut


Näytä ryhmän kaikki uutiset


HNMKY            
© HNMKY. Powered by ToimiSait