Sivukartta | Tulosta

25.09.2006 14:00:00

A-Pojat: Haastajat karsinnoissa Espoossa

Haastajien lähtökohta SM – karsintoihin oli sekainen, takana oli melko rikkonainen harjoituskausi ja myös joukkueen kokoonpano hakee vielä itseään.

Ensimmäisenä oli lauantai aamuna vastassa TuNMKY. HNMKY lähti nimensä mukaisesti haastajana peliin ja sitä se myös teki. Tuloksena oli 60 – 69 tappio tiukkojen vaiheiden jälkeen. Myös voittoon oli mahdollisuudet, sillä 3min ennen loppua, Helsingin NMKY johti peliä muutamalla pisteellä.

Seuraavaksi oli vuorossa LoU Basket Lohjalta. Oliko syynä sitten väsymys vai ”takki auki” peliin lähtö, mutta pelillisesti ottelu oli paikoitellen jopa hirveää katseltavaa! Namikalla ei ollut pelissä minkäänlaista yritystä ja menetykset seurasivat toisiaan, puhumattakaan huonoista heittovalikoimista. Viimeiselle neljännekselle lähdettäessä namika oli hyvin pelannutta Lohjaa vastaan 20p tappiolla. Jostain kuitenkin joukkue keräsi voimia ja taisteli itsensä koko kentän mies puolustusta pelaten 2p päähän. Lopussa oli jopa mahdollisuus voittoon, mutta ratkaisu heitto kolisi raudoista ohi. Hyvästä loppukiristä huolimatta jokainen joukkueen jäsen valmentajaa myöten voi mennä itseensä!

Sunnuntai aamulla oli vastassa karsintojen rankin ykkönen Honka. Honka lähti otteluun lähes 2 viisikolla ja asenne oli myös jotain muuta, mitä valmentajat olivat toivoneet. Haastajat menivät heti alussa 0-5 johtoon ja jatkoi hyvää taisteluaan aina 22min, tilanteen ollessa 41 - 36. Sen jälkeen alkoi Honka-show, jota harvoin näkee. Lopputulos 114 – 48 kertoo sen, ettei namikalle annettu mitään ilmaiseksi. Usein tuli 3-4 perättäistä hyökkäystä, jolloin palloa ei saatu edes puoleen kenttään, vaan se riistettiin suoraan käsistä. Kuitenkin ensimmäiset 22min, antoi pelaajille uskoa omaan tekemiseensä.

Viimeinen ja merkityksetön ottelu kummallekin osapuolelle oli Honsua vastaan. Pelaajien muistissa tuntui olevan ottelu Honsua vastaan EHBT - turnauksessa, jossa eroa 30min syntyi 45p. Tämä ottelu oli kuitenkin heti alusta lähtien aivan muuta. Toki molemmilla joukkueilla pitkä viikonloppu näkyi, mutta ottelun edetessä tuntui voitto kuitenkin kiinnostavan molempia. Sen huomasi jo valmentajien kahinoista kentän laidalla, sananvaihto oli välillä melko kiivasta ja epäaikuismaista! Pelissä edettiin koko pelin kori-korista, pysyen jännänä. Lopulta kuitenkin Honsu pääsi lievästi niskan päälle. Syitä on monia, mutta pahimpana voi mainita namikan pelaajien itsehillinnän pettäminen ja tuomareihin keskittyminen. Ehkä siinä oli kuitenkin jotain perää, virheiden oltua pelin lopussa 9 – 29 namikan ”hyväksi”. Lopussa toki namikalla oli vielä mahdollisuus nousta tasoihin. Valitettavasti joukkue kuitenkin sortui melko helppoon menetykseen ja peli oli sitä myöten pelattu.

Kokonaisuutena voi kuitenkin sanoa, että pelit TuNMKY:tä, Honsua ja 22min. Honkaa vastaan olivat joukkueen nykyiseen pelin tasoon nähden hyvää pelaamista. LoU Basket pelistä taas ei paljoa jäänyt jälkipolville kerrottavaa... Missään nimessä peli ei ollut missään pelissä sitä mitä haetaan. Mutta pienillä onnistumisillä ja paremmalla oman taitotason hyväksymisellä, olisi mahdollisuudet olleet vaikka aina jatkopaikkaan asti.


Näytä ryhmän kaikki uutiset


HNMKY            
© HNMKY. Powered by ToimiSait