Sivukartta | Tulosta

10.03.2006 09:00:00

Neljä putkessa

Ratkaisupelien lähestyessä HNMKY:n peli alkaa tuloksellisesti olla uomissaan, sillä joukkue nappasi sunnuntaina jo neljännen perättäisen voittonsa kaatamalla vieraissa sarjan suurimman ennakkosuosikin Tampereen Pyrinnön niukasti lukemin 72-73 (35-40).

Ottelun alkuasetelmat olivat selvät. Joukkue tarvitsi 15 pisteen voiton pitääkseen C-lohkon voitonavaimet vielä omissa käsissään. Liekö sitten tuo kova tavoite vai mikä, mutta aivan parasta Namikaa ei Tampereella nähty.

Ottelun alku oli tyrmäävä suihku namikalaisten niskaan. Kaksi helppoa menetystä, turha tekninen ja pakka sekaisen, joten ei ihme, että muutaman minuutin pelin jälkeen taululla olivatkin Pyrinnön vakuuttavat johtolukemat 14-6. Herätysaikalisän jälkeen vierailijatkin alkoivat päästä hitaasti rytmiin. Anton Telihin koreilla joukkue roikkui väkisin erän Pyrinnön kannassa lukemin 20-16.

Toinen erä olikin siten jo pilkahdus Namikaa. Paremman liikkeen turvin joukkue sai avattua tamperelaisten puolustuksen ja kun heittokin putosi sekä puolustus tiivistyi, marssi vierailija tauolle jo lupaavan enteisessä johdossa lukemin 35-40.

Toisen puoliajan alku olisi ollut se Namikan iskun paikka. Toisin kuitenkin kävin. Joukkueen heikon viimeistelyn turvin Pyrintö kuittasi vierailijoiden lyhyen karkumatkan, mennen pahimmillaan muutaman pisteen ohikin. Erän lopulla Namikakin sai jälleen rytmistä kiinni ja näin viimeiseen erään lähdettiin vierailijoiden kolmen pisteen johdossa.

Neljännen erän alku oli sitten Namikan viimeinen mahdollisuus. Koko kentän prässi sotkikin Pyrinnön peliä, mutta kun samalla myös Namika hätäili hyökkäyspäässä, ei sitä odotettua iskua koskaan nähty. Näin erän loppu mentiinkin kori korista -periaatteella aina viime sekunneille asti.

Kuin toisintona edellisestä Tampereen vierailusta ottelussa nähtiin jälleen huima loppuratkaisu. Namikan johtaessa pisteellä, joukkue rikkoi, kun pelikellossa oli aikaa 10 sekuntia. Pyrinnön aikalisä ja JP:n juonet tehoavat. Pyrintö iskee suoraan sivurajasta pallon säkkiin, kun pelikellossa on jäljellä 6 sekuntia. Vuorossa Namikan aikalisä ja pallo puoleenkenttään, josta kuula Oscar Lindqvistin käteen. Vahva ajo korille, mikä pakottaa Pyrinnön rikkomaan ja näin ottelun ratkaisu nähdään vapaaheittoviivalta, kun jäljellä on enää 0,8 sekuntia. Molemmat säkkiin ja näin HNMKY:n miekkaan raapustetaan kautta aikain 1. voitto siitä suuresta ja mahtavasta :)

Namikalaisista ahneimmat tilastoissa: Anton 20/9, Oscar 19/8, Antti 10/3, Teemu A. 8/2 ja Niko 4/6.

B-poikien runkosarja isketään päätökseen tulevana viikonloppuna. HNMKY:n osalta päätös koittaa lauantaina, kun Malmille saapuu klo 13:30 alkavaan otteluun vieraita Salosta.


Näytä ryhmän kaikki uutiset


HNMKY            
© HNMKY. Powered by ToimiSait