23.03.2009 14:00:00
Murskavoitto ja sarjakärjen kaato
Lauantaina oli Malmin Liiketalousopistolla jälleen tuplapeli. Ensin SM-sarjapelissä otettiin mittaa Peli-Karhuista ja illan pääottelun oli valtakunnallisen 1-divisioonan kahden kärkijoukkueen taistelu: HNMKY-HyPo. Vain yhden tappion sarjassa aiemmin kärsinyt hyvinkääläisryhmä tarjosikin maukkaan revanssin, sillä syksyllä Namika kävi ottamassa Hyvinkäällä nokkaansa harmittavasti yhdellä pisteellä.
ASM: HNMKY-PeKa 118-56 (57-23)
Ensimmäisellä neljänneksellä vierasjoukkue jaksoi taistella varsin tasapäisesti ja Namikan huolimattomuuden ansiosta tilanne pysyi varsin tasaisena. Pienen erän puolivälissä repäistyn kirin ansiosta kotijoukkue oli ensimmäisen jakson jälkeen 10 pinnan johdossa 24-14.
Toisella jaksolla siirryttiin isommalle vaihteelle. Ensimmäiset kaksi minuuttia Namikalle 16-3 ja ero kasvoi hetkessä yli 20 pisteeseen. Tämän jälkeen korintekotahti hiipui hieman, mutta hyvän puolustuksen ansiosta ero kasvoi pikkuhiljaa jo yli 30 pisteeseen. Puoliajalla tilanne 57-23.
Toisella puoliajalla ottelu muuttui vähän enemmän pelailuksi ja oman korinteon myötä puolustuksessa vietettiin välillä avoimien ovien päiviä, sillä hyökkäys kiinnosti huomattavasti puolustusta enemmän. Onneksi korinteko sujui kuitenkin todella tehokkaasti, josta osoituksena heittoprosentit: 1p 72%, 2p 63% ja 3p 36%. Puolustuksessa riistoja kertyi huimat 23, mutta yli-innokkaiden riistoyritysten takia vastustaja pääsi myös kuluttamaan korisukkaa turhan helpolla.
Lopputuloksena kuitenkin 118-56 voitto ja seitsemälle pelaajalle tuplanumeroiset pisteet. Vasta kauden toisen SM-pelinsä loukkaantumisen jälkeen pelanneelle Linnille tilastoihin hienosti tupla-tupla 10/10.
Ottelun tilastot tästä
A1D: HNMKY-HyPo 57-49 (28-21)
Sarjan kärkitaistosta kehkeytyikin varsin tiukka ja vähäkorinen taisto. Ottelu alkoi Namikan hankittua 5-1 johdon, jonka HyPo kuittasi kuitenkin nopeasti siirtyen erän puolivälissä jo 5-9 johtoon. Namikan hyökkäyksistä paistoi huolimattomuus ja liian usein hyökkäys päättyi menetykseen tai ohiheittoon. Loppuerässä puolustus oli kuitenkin vahvaa ja näin hyökkäyksen vaikeuksista huolimatta erä päättyi vierasjoukkueen pisteen johtoon 10-11.
Toisen erän ensimmäiset minuutit menivät lievässä hyvinkääläiskomennossa, mutta tilanteessa 16-19 Namika repäisi 12-0 pätkän HyPo:n paikkaa vastaan. Ensin Fiina, Essi ja Fiina uudelleen korin alta, jonka jälkeen Rosa ja Sybbe kaaren takaa. Vaikka Johanna Nurminen tekikin puoliajan viimeisen korin vierasjoukkueelle, päästiin puoliajalle HNMKY:n 28-21 johdossa.
HyPo tuli neljännelle jaksolle kovaa upottaen palloa hyvin koriin kauempaa. Selvästi pienempi hyvinkääläisjoukkue upotti tarkasti palloa koriin kaaren takaa ja puolietäisyydeltä. Aivan rinnalle vierailijat eivät päässeet, vaikkakin roikkuivat koko erän parin pisteen päässä. HNMKY jauhoi palloa määrätietoisesti pidemmille sisäpelaajilleen ja sieltä saatiin punnerrettua johtoon riittävät pinnat. Viimeiselle jaksolle päästiin kuitenkin vain kolmen pinnan johdossa 41-38.
Neljännen jakson alku oli aikamoista tervanjuontia korinteon kannalta ja meni 4,5 minuuttia ennen kuin Kati teki erän ensimmäisen namikalaiskorin. Tätä ennen Mirka Kilpijärvi oli siirtänyt HyPo:n jo 41-42 johtoon. Tämän jälkeen Sybbe vei vapareillaan Namikan 45-42, mutta Johanna Nurminen toi hyvinkääläiset korillaan vielä viimeisen kerran pisteen päähän. Sybbe ja Fiina nakuttivat peräkkäisissä hyökkäyksissä kolmoset ja eron kerralla seitsemään pisteeseen. Lopun hyvän puolustuksen ansiosta HyPo ei päässyt yli viidenkymmenen pisteen ja näin sarjapisteen HNMKY:lle luvuin 57-49. Kun sarjaa on jäljellä kaksi kierrosta, on HyPo voiton edellä Namikaa. Tasapisteisiin päädyttäessä Namika on keskinäisten pelien tulosten ansiosta edellä. Selvää on kuitenkin, että vaikka HNMKY runkosarjan voittaisi, ei se kykene Final Four-turnausta eteläisen alueen aluefinaalien takia järjestämään. Näin ollen Final Four pelataan 18.4. melko varmasti Hyvinkäällä.
Ottelun tilastot tästä
Ensi viikonloppuna vuorossa on molemmissa sarjoissa vierasottelu ja tulospalvelun aikoihin poikkeavina aikoina. SM-sarjassa pelataan Honka II:n kotikentällä Tapiolan Urheiluhallissa klo 14.00 (tulospalvelussa 14.30) ja 1-divisioonassa pelataan Rapy:ä vastaan Tammelan koululla jo klo 12.00 (tulospalvelussa 16.00).
