Sivukartta | Tulosta

23.02.2009 11:00:00

Voitot kotona ja vieraissa

A-tyttöjen SM-sarjassa Malmin Liiketalousopistolle saapui sarjanelonen Turun Riento ja 1-divisioonassa oli vuorossa matkapeli Forssaan Alun vieraaksi. Turusta oli syksyllä tuliaisena viiden pisteen vierasvoitto, kun taas forssalaiset kävivät nappaamassa Malmilta tiukan kahden pisteen vierasvoiton.

ASM: HNMKY-TuRi 83-58 (39-26)

Peli alkoi molemmilta joukkueilta parilla hermostuneella hyökkäyksellä ennen kuin Janni Palonen ja Niina avasivat joukkueiden pistetilit. Tämän jälkeen Turku karkasi 2-7 johtoon, mutta tästä hän namikalaiset sisuuntuivat ja veivät seuraavat minuutit 10-0. Turkulaiset tulivat vielä tasoihin 12-12, mutta Namika puolusti erän viimeiset neljä minuuttia vieraat nollille ja karkasi 16-12 taukojohtoon.

Niina, Sybbe ja Jonna huipensivat Namikan ensimmäisellä erällä alkaneen 12-0 pätkän toisen jakson alun koreillaan ja ero kävi jo 12 pisteessä (24-12). Tämä ei kuitenkaan vieraita lannistanut, vaan he tulivat muutamassa minuutissa jo kahden pisteen päähän (26-24) Tiian onnistuessa ainoana namikalaisena korinteossa. Erän loppu oli kuitenkin jälleen täydellistä namikalaishallintaa. Tiukentunut puolustus, Jonnan kahdeksan peräkkäistä pistettä sekä Aneten summerin soidessa upottama kolmonen kasvattivat puoliaikajohdoksi 13 pinnaa.

Kolmas jakso alkoi Janni Palosen kolmosella, mutta 10 pistettä lähemmäs turkulaiset eivät enää päässeet. Seuraavat seitsemän minuuttia puolustus piti hyvin ja Turku sai aikaan ainoastaan yhden pelitilannekorin. Vaikka oma hyökkäys ei rullannut ihan edellisjakson malliin, kasvoi ero kuitenkin piste pisteeltä. Lauran kolmonen puolitoista minuuttia ennen erän loppua kasvatti eron jo 17 pisteeseen (52-35) ja viimeiselle tauolle mentiin 16 pisteen johdossa 54-38.

Viimeisellä neljänneksellä ei enää voitosta pelattu tosissaan ja molempien puolustuspeli alkoi rakoilla. Tästä osoituksena varsinkin HNMKY:n 29 pistettä ja vaikka omaan päähänkin tuli 20 pinnaa, niin voitto kirjattiin luvuin 83-58. Viime kohtaamisessa turkulaiset pääsivät hakemaan valtavan määrän hyökkäyslevypalloja, mutta nyt varsinkin huippupelin pelannut Jonna (24/10), ilmatilaa hallinnut Laku (2/11) ja virheongelmien kanssa paininut Sybbe (7/8) pitivät huolen, että levypallot jäivät namikalaisnäppeihin. Namikalaiskorinteossa suuri rooli oli myös Tiialla, jolle kertyi tähän mennessä SM-sarjan suurin yksittäisen ottelun koriin johtavien syöttöjen määrä: 8. Muut saivat nautiskella Tiian namupasseista ja nostella niistä helppoja koreja. Jonnan lisäksi myös Niina (15) ja Fiina (11) keräsivät tähän mennessä kauden suurimmat pistesaaliinsa ottelussa. Joukkueen kapteeni Suvi palasi myös pelaavaan kokoonpanoon kahden ja puolen kuukauden loukkaantumisen jäljilta, mutta tyytyi vielä johtamaan kannustushuutotoimikuntaa vaihtopenkiltä käsin.

Ottelun tilastot tästä

A1D: FoA-HNMKY 67-77 (36-39)

Peli alkoi tasaisesti ja tilanne pysyi tasaisena erän puoliväliin saakka. Sillon HNMKY repäisi 1-8 pätkän Essin ja Hannan toimesta ja karkasi 13-20 johtoon. Erän loppu meni kuitenkin kotijoukkueen komennossa ja ensimmäiselle erätauolle mentiin kotijoukkueen johtaessa 22-20.

Toiselle jaksolle Namika kiristi puolustustaan huomattavasti ja teki forssalaisten korinteon vaikeammaksi. Rosan korilla ja bonusheitolla Namika siirtyi jälleen heti erän alussa johtoon, mikä säilyi kuitenkin vain hetken ajan. Loppuerän hyvällä jaksolla HNMKY tarrasi kuitenkin paalupaikkaan kiinni tauolle siirryttäessä. Eroa oli kuitenkin vieraille vain kolme pistettä (36-39) ottelun puolivälissä.

Kolmannen jakson aikana näytti pariin kertaan, että Namika karkaisi kotijoukkueelta, mutta aina kolmen, neljän tai viiden pisteen johto kirittiin kotijoukkueen toimesta kiinni. Erän lopussa Namika hukkasi otteensa hetkeksi ja kotijoukkue siirtyi Milja Mobergin kolmosella ja vapaaheitolla kolmen pisteen taukojohtoon (58-55) ennen viimeistä neljännestä.

Viimeisessä erässä HNMKY alkoi kiusata forssalaisia puolustusmuodon vaihteluilla ja se aiheutti kotijoukkueelle menetyksiä. Essin kolmosella Namika tuli tasoihin ja hetkeä myöhemmin Kiira vei Namikan johtoon 60-62. Tämän jälkeen vierasjoukkue ei johdostaan enää luopunutkaan, vaan ero kasvoi kohti erän loppua tasaisesti. Kati viimeistelikin 20 sekuntia ennen erän loppua vapaaheittoviivalta ottelun suurimmaksi eroksi 10 pistettä ja loppulukemiksi 67-77.

HNMKY:n korinteosta vastasi lähinnä kolmikko Essi (27), Hanna (22) ja Kati (15), mutta muu joukkue kantoi hienosti kortensa kekoon puolustuspelissä. Edellisotteluun Forssaa vastaan parannnusta oli myös levypallopelissä, joka petti pahasti viimeksi isompaa forssalaisjoukkuetta vastaan. 

Ottelun tilastot tästä

Ensi lauantaina on tiedossa jälleen tuplaottelu Malmin Liiketalousopistolla. Ensin klo 14.00 lämmittelyotteluna SM-sarjapeli HNMKY-BC Nokia ja klo 16.30 1-divisioonassa vuorossa Malmin paikalliskamppailu HNMKY-KaPo


Näytä ryhmän kaikki uutiset


HNMKY            
© HNMKY. Powered by ToimiSait