Sivukartta | Tulosta

19.01.2009 12:00:00

SM-sarjassa voitto, 1-divisioonassa harmittava matkatappio

A-tyttöjen edustusjoukkueen pelaajatilanne ei vieläkään ollut parantunut merkittävästi viime viikonlopusta. SM-sarjaotteluun Warttia vastaan oli seitsemän varmasti kunnossa olevaa pelaajaa ja 1-divisioonan peliin Raumalle KaaRo:a vastaan lähti viiden A-tyttöpelaajan lisäksi kaksi lainapelaajaa B-tytöistä.

ASM: WB-HNMKY 45-85 (20-40)

Tässä ottelussa joukkueen sairastilanne ei loppujen lopuksi ollutkaan niin huolettava, kun koko alkuvuoden sivussa olleet Anette ja Laku pystyivätkin pelaamaan ennakkopeloista huolimatta, vaikka kummallakaan ei ollut oikein kunnon harjoituksia alla.

Wartti Basket aloitti pelin vahvasti Namikan löysäillessä puolustuksessa. Viiden minuutin jälkeen kotijoukkue johti 11-6, joka jäi kuitenkin heidän suurimmaksi johdokseen. Namikalaisten puolustus ei kuitenkaan vieläkään ollut ihan parhaimmillaan ja kesti erän toiseksi viimeiselle minuutille asti ennen kuin Namika pystyi valtaamaan johtoaseman, joka kestäisi pelin loppuun asti. Erän lopussa Anetella oli oma hurmoshetkensä ja erän viimeisestä kahdeksasta pisteestä viisi oli Aneten tekemiä ja yhden kolmosen Jonna upotti Aneten hyökkäyslevypallon jälkeisestä syötöstä. WB:n 18 pistettä kertovat kuitenkin, että omaan puolustuspelaamiseen jäi rutkasti parannettavaa.

Toisella jaksolla puolustus alkoi toimia odotusten mukaisesti ja kotijoukkue jäi erän ensimmäisen korin jälkeen koko loppujaksoksi pisteittä. Hyvän puolustuksen ansiosta päästiin juoksemaan nopeita hyökkäyksiä ja ero kasvoi erän loppua kohti selvästi. Erän viimeiset kahdeksan minuuttia vierasjoukkueelle 0-17 ja puoliajalla tuloksena 20-40 siitä huolimatta, että HNMKY hukkasi monta vapaata lay-uppiakin.

Kolmannella jaksolla tahti hiipui hieman ja varsinkin hyökkäyspäässä tyydyttiin vain seisomaan. Ratkaisut tulivat lähinnä hyvien yksilösuoritusten ansiosta ja ero ei jakson aikana kasvanut kuin neljä pistettä.

Viimeisellä jaksolla puolustus tiivistyi jälleen ja erän aikana nähtiin peräti kahdeksan namikalaisriistoa. Tämä johtikin moniin ylivoimanopeisiin ja niistä saatuihin lay-uppeihin. Näin ero kasvoi loppua kohti ja loppusummerin soidessa taululta oli luettavissa Namikan 40 pisteen voitto. Erityisen hyvin ottelun kolmella viimeisellä jaksolla onnistuttiin puolustuspäässä eikä sarjan korikuningatar Janniina Koivunen päässyt tekemään tuhojaan. Hän jäikin lähes 10 pistettä alle pistekeskiarvonsa Syben, Jonnan ja Lakun puristuksessa. Myös takamiehiin onnistuttiin laittamaan hyvää painetta, josta aiheutui paljon huolimattomia syöttöjä. Kati ja Niina ansaitsevat kehut hyvästä sijoittumisesta pallottoman puolustuksessa. Hyökkäyspäässä onnistuttiin laajalti, mutta etenkin Jonnan vahva ja monipuolinen hyökkäyspeli ansaitsee kehut.

Ottelun tilastot tästä

 

A1D: KaaRo-HNMKY 66-48 (34-23)

KaaRo-HNMKY 2 pelin tulos 66-48 kertoo jo itsessään paljon. Se ei kerro niinkään vastustajan tasosta, vaan omasta heikkoudesta ja huolimattomuudesta. Sellaisella pelillä, mitä lauantaina Raumalla nähtiin, ei vierailijoina olisi edes ansaittu voittoa. Järki oli jäänyt kotiin, sillä menetyksiä ja huolimattomia suorituksia tuli toinen toisensa perään, eikä levypallot kiinnostaneet yhtä paljon kuin vastustajia. Jos peli olisi pelattu vain viimeisistä minuuteista, tulos olisi ollut erilainen. Mutta 3 minuuttia 40:stä ei riitä voittoon.

Vastustajilta parhaimpina esiintyi  kauden kolmannessa voitossaan nelikko: Viitanen (13/11), Jefimoff (15/4), Anttila (10/15) ja Koivunen (16/20).

HNMKY:n pisteet: Karkki 2, Ellu 15, Rosa 19, Saara 2, Sanna 2 ja Fiina 8

Ottelun tilastot tästä

Ensi lauantaina molemmissa sarjoissa alkaa toinen kierros. Sarjojen puolivälissä SM-joukkueen saldo on yhdeksästä pelistä kahdeksan voittoa ja 1-divarijoukkueella on kuusi voittoa. Seuraavaksi vuorossa on SM-sarjassa vierasottelu Tampereella ja 1-divisioonassa pelataan kotipeli Lahden SBG:tä vastaan. Vierasottelu pelataan Tammelan koululla klo 13.30 ja kotiottelu on lauantaina Malmin Liiketalousopistolla klo 14.00.


Näytä ryhmän kaikki uutiset


HNMKY            
© HNMKY. Powered by ToimiSait