Sivukartta | Tulosta

14.12.2008 11:00:00

ASM: Voittoputki jatkui Karhulassa

A-tyttöjen SM-sarjajoukkue pidensi voittoputkensa jo kuuden ottelun mittaiseksi kaatamalla Peli-Karhut lauantain vierasottelussa 30 pisteellä 85-55.

Ensimmäisella puoliajalla HNMKY hyökkäsi tehokkaasti läheltä ja kaukaa upottaen puoliaikaan mennessä 48 pistettä. Kahden pisteen heittojen prosentti 75 kertoo, että palloa pistettiin pussiin tarkasti. Oma puolustus kärsi kuitenkin turhista riskien otoista ja PeKa:n tytöt rankaisivat tekemällä 35 pistettä kahden ensimmäisen jakson aikana.

Toisella puoliajalla puolustus kiristyi kuitenkin ja kolmannen jakson ensimmäisen kuuden minuutin aikana kotijoukkue ei tehnyt pistettäkään. Ero kävi jo yli 20 pisteessä ennen pientä herpaantumista. Viimeisellä neljänneksellä hyökkääminen kiinnosti taas tuttuun tapaan ja ottelun lopputulokseksi merkattiin 55-85 Namikalle.

Ottelun tilastot tästä

Sarjassa HNMKY:llä on vielä ennen joulutaukoa jäljellä siirretty peli Honkaa vastaan. Ottelu pelataan keskiviikkona 17.12. klo 18 Leppävaaran Urheiluhallissa. Sen jälkeen sarja on hetken tauolla ennen kuin kevätkausi jatkuu 10.1.09.

A1D: Syyskausi päättyi pisteen tappioon

A-tyttöjen valtakunnallisessa 1-divarissa HNMKY päätti syyskautensa huonoon pelisuoritukseen Martinhallissa sarjan kärkeä HyPoa vastaan. Ennen peliä tiedettiin, että voitto olisi meidän, kunhan osattaisiin toteuttaa sovittuja asioita ja pelattaisiin koko 40 minuuttia. Mutta kopissa puhutut asiat jäivät koppiin, eivätkä näkyneet kentällä kuin ajoittain.

Peli lähti käyntiin Rosan kolmosella, jonka jälkeen se muuttui takkuiseksi. Menetyksiä tuli toisen perään, eikä päät pysyneet mukana vauhdissa. Hyvinkääläiset juoksivat nopeita, kun namikalaiset palasivat laiskasti puolustuspäähän. Seuraavaan erään lähdettiin kuitenkin tasatilanteessa 22-22.

Toisen erän esitys ei vieläkään näyttänyt hyvältä. Hypolaiset pääsivät kymmenen pisteen etuasemaan Järvisen ja Kilpijärven koreilla, kun kellossa oli aikaa jäljellä 5.05. Rosa ja Niina kuitenkin korjasivat tilannetta, ja puoliajan alkaessa oli Namika kolmen pisteen päässä kotijoukkueesta. 

Kolmas erä oli jo parempaa. Yhdessä toteutettiin sovittuja asioita. Vaikka hypolaiset pääsivät aluksi taas karkaamaan, kolmannen erän loppuun mennessä johto oli siirtynyt namikalaisille. Johtoasemasta ei pystytty nautitta pitkään ja viimeisestä erästä tehtiin jännitysnäytelmä. Kun peliaikaa oli jäljellä runsas kaksi minuuttia, oltiin hypolaisia piste jäljessä 63 - 62. Viimeiset minuutit oli kuitenkin vain yritystä ilman tulosta, eikä kumpikaan joukkue laittanut palloa enää koriin.

Pelin jälkeen on nostettava hattua HyPolaisille, jotka pelasivat pelin kuudella pelaajalla ja jaksoivat juosta koko pelin. Namika ei osannut käyttää hyödyksi sitä, että vastustajilla oli vain yksi vaihtopelaaja. Eniten pisteitä (20) vastustajilta tekivät Mirka Kilpijärvi ja Oona Järvinen. Namikan korinteossa onnistuivat Rosa ja Fiina. Parannettavaa helsinkiläisillä jäi paljon, omasta huolimattomuudesta kertoo päivän 29 menetystä.

Tilastoja:

Karkki 7/2, Ellu 4/1/5v, Rosa 15/5, Saara,  Niina 6/6, Kiira 9/10, Sanna 2, Fiina 19/10 Hanna 0/1

Joulun jälkeen Namika kohtaa sarjassa viidentenä olevan Raholan Pyrkivän, ja silloin on joukkueen tilaisuus koota itsensä ja näyttää oma tasonsa. Tavoitteena kevätkaudella on pelata pelit alusta loppuun tasaisesti, ilman nukahduksia.

Ellu


Näytä ryhmän kaikki uutiset


HNMKY            
© HNMKY. Powered by ToimiSait