Sivukartta | Tulosta

10.11.2008 16:00:00

A1D: Voitto Namikoiden välisestä

Lauantaina pelattiin vain 1-divisioonan ottelu, koska Hongan loukkaantumistilanteen takia SM-sarjaottelua ei pelattu. 1-divarissa oli vuorossa vierasottelu Järvenpäässä paikallista NMKY:tä vastaan.

Ottelu oli ensimmäisen puoliajan todella aaltoilevaa. Alkuun HNMKY karkasi 2-10 johtoon, mutta JäNMKY tuli kovilla koreilla jälleen kantaan kiinni. Samoin toisella jaksolla ero kävi jo parhaimmillaan 13 pisteessä (20-33), mutta tauolle mentiin vain viiden pisteen johdossa 34-39.

Toisen puoliajan alkuun HNMKY repäisi sitten ratkaisevan 14-0 pätkän, jonka ansiosta ero pysyi loppuerän noin 20 pisteessä. Repäisyssä kunnostautui viisikko: Tiia, Ellu, Niina, Fiina ja Essi sekä kahden minuutin jälkeen virhevaikeuksien takia Niina korvannut Kati. Puolustus toimi ja hyökkäyskin luisti varsin hyvin. kun erää oli pelattu viisi minuuttia, ero oli jo 22 pistettä (38-60).

Loput erästä sekä etenkin neljännen erän alku meni hienoisessa järvenpääläishallinnassa ja ero kutistui pahimmillaan jo kahdeksaan pisteeseen. Ellun viisi minuuttia ennen loppua upottama kolmonen (66-77) lopetti kuitenkin kotijoukkueen pyristelyt ja seuraavaa järvenpääläispistettä saatiin odottaa ottelun viimeiselle minuutille asti. Lopputulos 71-81 helsinkiläisille ja näinollen HNMKY II:n tappiosarake säilyi kolmen ottelun jälkeen edelleen koskemattomana.

Ottelun tilastot tästä

Sarja jatkuu ensi lauantaina kotiottelulla Forssan Alkua vastaan. Ottelu pelataan klo 14.00 Malmin Liiketalousopistolla. SM-sarjassa joukkue matkustaa puolestaan Turkuun kohtaamaan paikallisen Riennon niin ikään klo 14.00.


Näytä ryhmän kaikki uutiset


HNMKY            
© HNMKY. Powered by ToimiSait