15.06.2008 16:00:00
Championship Game!
Lauantain otteluissa vastaan tuli kaksi isompaa ja aggressiivisempaa joukkuetta. Alun skagailun (Ellenkin tietaa nyt, etta se tarkoittaa pelkaamista) jalkeen saatiin kumminkin juonesta kiinni ja molemmat ottelut noudattelivat lahes samaa kaavaa. Hyvalla puolustuksella tehtiin vastustajan koritehtailu vaikeaksi ja pikkuhiljaa hyokkayspaassa saatiin eroa kasvatettua.
Jotain ensimmaisen pelin puolustuksesta kertoo puoliaikatulos 11-14 helsinkilaisille. Pelin loppu olikin jalleen kutkuttavan jannittava, mutta onneksi Tiian kolmonen noin minuutti ennen loppua kasvatti eroksi seitseman pistetta ja voittolukemiksi Broward Bear Catsista kirjattiin 30-39.
Toinen ottelu oli myos pitkaan todella tiukka, mutta toisen puoliajan puolivalissa Sybbe alkoi operoida hurrikaanin lailla ja ero kasvoi noin kymmeneen pisteeseen. Vastustaja ei jaksanut ihan loppuun asti ja voittonumeroiksi kirjattiin 42-27.
Lauantai-iltana olivat vuorossa kolmosheitto-ja donkkikisa. Tyttojen kolmoskisassa heitettiin viisi palloa kolmesta eri paikasta ja paikan viimeisesta eli moneyballista sai kaksi pistetta. Alkukarsinnassa Suvi jakoi karkipaikan kymmenella pisteella yhden jenkkityton kanssa. Tiia oli yhdeksalla pinnalla jaetulla kakkossijalla ja Anette jai finaalin ulkopuolelle kahdeksalla pisteella.
Uusinta kierroksella jaetulla ykkossijalla ollut jenkki takoi kuitenkin 14 pinnaa ja vei voiton. Suvi oli kuitenkin hienosti toinen, mutta Tiian oli tyytyminen finaalin neljanteen sijaan. Kuitenkin kisa oli oikein hieno todiste suomalaisten heittotaidosta siihen nahden, etta turnauksen peleissa on tahan mennessa uponnut kaikkiaan kolme kolmosta...
Sunnuntaiaamun valieran vastustaja koki yllattavaa pelaajapulaa ja nain Team Helsinki sai luovutusvoitolla paikan iltapaivan finaaliotteluun. Toivotaan, etta joukkueen puolustus pysyy yhta rautaisena kuin tahankin asti ja joukkueen kapteeni Suvi paasee nostelemaan finaalin jalkeen todella isoa pystia.
