Sivukartta | Tulosta

14.04.2008 12:00:00

Kausi huipentui pronssimitaliin

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Naisten joukkueen voitettua pari viikkoa sitten naisten SM-sarjan pronssit, oli nyt A-tyttöjen vuoro toistaa sama temppu. Joukkue ei kauaa masennellut tiukkaa välieräsarjaa Orimattilan Jymyä vastaan, vaan uhkui taistelutahtoa Turussa Rientoa vastaan.

Heti pelin alusta näki, että joukkuetta kiinnostaa pronssiset mitalit toden teolla. Salla Ekström piti ottelun alussa Rientoa lähes yksin pystyssä Namikan rynnistäessä jo ensimmäisellä jaksolla 11-17 johtoon. Kummallista oli silti, että sarjan levypallotilastoa täysin suvereenisti hallinnut HNMKY hävisi jatkuvasti levypallotaisteluita antaen näin turkulaisille todella paljon uusia heittoja. Tämän takia ottelu tasoittuikin ja toisen erän lopuksi joukkueet marssivat tauolle Riennon johtaessa 27-26.

Namika aloitti kolmannen jakson vahavsti Eevan kolmosella ja Jennan korilla siirtyen näin neljän pisteen johtoon. Turkulaiset saivat kuitenkin jälleen ottelun juonesta kiinni ja erän puolivälissä Iina Immonen vei kolmosellaan Riennon 35-33 johtoon. Tätä seurasi vielä Noora Suomilammin kori ja Jenny Laustin vaparit ja Riento näytti karkaavan. Namika sisuuntui kuitenkin tilanteessa 39-33 ja vei erän lopun 8-0 (Lakun kori ja vapari, Hennan kolmonen ja Jennan lay-up). Näin viimeiseen erään lähdettiin tilanteesta 39-41.

Kun erää oli pelattu pari minuuttia, oli Riento siirtynyt Maikku Kaltiokallion kolkilla ja Janni Palosen korilla taas johtoon 44-42. Tämä oli kuitenkin viimeinen kerta kun Riento oli ottelussa johdossa. Hennan vaparit, Eevan kaksi koria ja Lakun lay-up veivät Namikan jo 46-50 johtoon. Peliä oli kuitenkin vielä neljä minuuttia pelaamatta. Riento tuli jälleen parissa minuutissa jo pisteen päähän 49-50, ennen kuin Essi teki Namikalle vapauttavan korin. Seuraava TuRi:n hyökkäys riittää kertomaan tarinan koko ottelun luonteesta. Namika puolusti mahtavasti pakottaen turkulaiset vaikeaan heittoon. Heitto menee kuitenkin ohi ja kentän pienin pelaaja Maikku Kaltiokallio syöksyy hyökkäyslevypalloon ja tekee siitä korin. Tämä jäi kuitenkin ottelun viimeiseksi pelitilannekoriksi ja hyvän puolustuksen, parantuneen levypallopelin sekä Riinan ja Hennan vaparien ansiosta Namikalle voitto lukemin 51-55.

Ottelun tilastot tästä 

Vaikka kahtena edellisenä keväänä kausi huipentui kultamitaliin, niin tämän vuoden pronssi oli joukkueelta todella hieno saavutus. Koko kauden loukkaantumisista kärsinyt ja todella radikaalisti edelliskaudesta uudistunut joukkue keräsi itsensä hienosti kevätkaudella. Pitää muistaa, että edes neljän parhaan joukkoon pääseminen ei ollut missään vaiheessa itsestäänselvyys ja jälkiviisaana voi todeta, että se oli loppujen lopuksi vain yhdestä Jyväskylässä viimeisellä sekunnilla Jennan kädestä lähteneestä kolmosesta kiinni.

Joukkueen pelaajistosta löytyi paljon mitalin himoa, sillä kuudelle pelaajalle (Tiia, Kiira, Kati, Sybbe, Laku ja Salla) mitali oli ensimmäinen nuorten SM-sarjoissa. Vastapainoksi Jenna, Riina ja Henna ansaitsivat itselleen jo kolmannen peräkkäisen mitalin, vaikka väri olikin himmeämpi kuin kahtena edelliskeväänä.

Joukkue on tasaisuudellaan yllättänyt monia joukkueita tällä kaudella joukkueen pelaajia ei tilastojen kärkipaikoilta juurikaan löydy. Joukkueen peliminuutteja ja tilastolukemia katsellessa voi huomata, että jokainen onnistui kauden aikana vuorollaan. Joukkueen vanhukset Jenna, Eeva, Henna ja Riina lopettivat tähän junioriuransa, mutta muuten joukkue kääntää hetken huilailun jälkeen katseet tulevaan haaveenaan vieläkin kirkkaammat mitalit.

Loppuottelussa Tapiolan Honka jyräsi Orimattilan Jymyn kahdessa ottelussa ja pokkasi näin kultamitalit kaulaansa. Onnittelut Espooseen kullasta ja Orimattilaan hopeasta!


Näytä ryhmän kaikki uutiset


HNMKY            
© HNMKY. Powered by ToimiSait