09.04.2008 17:00:00
Tiukan taistelun jälkeen pronssiotteluun
A-tyttöjen edustusjoukkueen on tyytyminen kahden edellisvuoden mestaruuden jälkeen seuraamaan sivusta kun Orimattilan Jymy kohtaa Tapiolan Hongan finaalissa. Namikalaiset pelaavat lauantaina klo 15 Turussa pronssimitaleista.
Tiistain kolmannessa ja ratkaisevassa välierässä Namika johti orimattilalaisia kolmen jakson ajan, mutta hävisi ratkaisuhetkillä liikaa levypallotaisteluita antaen jymyttärille liikaa uusia hyökkäyksiä. Hienosti muuten puolustanut joukkue sai lopussa kylmää vettä niskaansa orimattilalaisten upotettua kovia kolmosia ja vieden näin itsensä johtoon. Loppulukemat 67-58 OrJy:lle.
Joukkueella on kuitenkin vielä nälkää pronssimitaleihin, sillä varsin kokemattomasta ja kauden aikana loukkaantumisista kärsineestä joukkueesta löytyy monta peluria, joille mitali olisi ensimmäinen tällä tasolla. Toivottavasti monet Namikan fanitkin löytävät tiensä lauantaina Turkuun kannustamaan tytöt mitaleille!
