Sivukartta | Tulosta

07.04.2008 16:00:00

Kolmas välierä tiistaina Orimattilassa

Lauantain ensimmäisessä välierässä ensimmäiset 15 minuuttia mentiin tasatahtiin, jonka jälkeen OrJy:n tytöt repäisivät kovilla koreillaan puoliajan molemmin puolin eron n. 15 pisteeseen. Tästä Namika ei enää toipunut ja OrJy siirtyi 78-58 voitolla kotisalissaan välieräsarjassa 1-0 johtoon.

Ottelun tilastot tästä

Sunnuntain toisessa ottelussa esiintyi tappiosta sisuuntunut HNMKY. Ottelun vahva alku (7-0 ja 20-8) kertoi jo siitä, että Namika ei myisi nahkaansa helpolla. Namikan korinteko hyytyi kuitenkin toisella neljänneksellä sen verran, että OrJy karkasi puoliajalle 28-31 johdossa. Namika otti kuitenkin heti toisen puoliajan alkuun nimiinsä 10-0 jakson, josta se ei enää päästänyt irti, vaikka OrJy kävi jo tasatilanteessakin. Neljä minuuttia ennen peliajan päätöstä tilanne oli 55-50, mutta tämän jälkeen kentällä nähtiin vain yksi joukkue. Namika vei viimeiset minuutit nimiinsä 11-0 ja koko ottelun 66-50.

Ottelun tilastot tästä

Näin välieräsarja on tilanteessa 1-1 ja tiistaina Orimattilassa ratkaistaan kumpi joukkueista jatkaa finaalipeleihin ja kumman kohtaloksi jää pronssiottelu. Ottelu pelataan klo 18.30 Orimattilan Urheilutalolla. Tule kannustamaan ja katsomaan, pystyykö Namika aiheuttamaan OrJy:lle koko kauden toisen tappion...


Näytä ryhmän kaikki uutiset


HNMKY            
© HNMKY. Powered by ToimiSait