17.10.2007 12:00:00
HNMKY:n B-tytöt SM-sarjaan
HNMKY:n B-tyttöjen tie vei Keravan SM karsintaturnauksen kautta B-tyttöjen SM-sarjaan. Tie oli pitkä, kivinen, iloinen ja värikäs, mutta tavoite SM-sarjapaikasta kumminkin saavutettiin.
Turnailuja
Ennen karsintaturnausta valmistauduttiin tulevaan kauteen pelaamalla MPH:lla Malmi Challenge Tournament 18.8 Kapoa ja Warttia vastaan. Kapo ja Wartti pöllyttivät lähinnä henkilökohtaiseen taitoon kesän aikana paneutunutta Namikaa jo valmiilla joukkuetekemisillään.
EHBT- turnauksessa 24.-26.8. Namika sijoittui kumminkin hienosti neljänneksi, kukistaen puolivälierissä Tapiolan Hongan pisteellä. Turnauksen pronssipelissä Siili PK:ta vastaan ja välierässä WB:tä vastaan hävittiin 10 pistettä. Suomalaisista joukkueista sijoitus oli loistava 3.
Karsintoja edeltävänä viikonloppuna HNMKY kohtasi Martinlaaksossa PuHu:n ja RaPy:n. Valitettavasti raporttia harjoitusturnauksesta ei ole.
Leiri Pellissä
Kauteen valmistauduttiin myös leireilemällä HNMKY:n omassa leirikeskuksessa Karjalohjalla Pellissä 14.-16.9. Mukavan oleskelun ja yhteistoiminnallisten osuuksien lisäksi joukkue pääsi myös treenaamaan lauantaina Päiväkummun kylpylässä. Sunnuntaina pelattiin harjoitusottelu Lohjan B-poikia vastaan. Leiristä jäi paljon mukavia muistoja. Tunteita herätti ainakin yhdeksän metrin korkeudessa ollut köysirata, surinat aura-asetelmassa kohti kotaa, pilkkopimeässä ajettu banaaniveneajelu sekä Tazien (zetalla), UGANDAA!!:n, Lollendagenin, Softiksien välinen skaba frisbee-golfissa.
SM-karsintaturnaus, Kerava
Itse varsinaista karsintaturnausta varjostivat erinäiset loukkaantumiset Namikalaisleirissä. Tiia loukkasi nilkkansa edellisviikonlopun Martsarin turnauksessa, Rosa oli ollut selkävaivojen takia sivussa jo kuukauden, Janette toipuu polvivaivastaan ja Viola pääsi treenaamaan vasta viikon karsintojen alla ja vielä kun valmentajallakin oli jalka paketissa ei ennakkoasetelmat olleet kovinkaan kehuttavat.. Täyttä kymmenikköä ei treeneissä oltu nähty useampaan kuukauteen. Kumminkin tahtotila pystyttiin pitämään yllä kiitettävästi läpi viikonlopun.
La 13.10.2007 HNMKY - Kori-80 57 – 54
Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui isäntäjoukkue, Keravan ylpeys, Kori-80. Ensimmäiset kaksi erää meni jännityksen purkaantumiseen ja Keravan paikkaprässin murron pureskeluun. Muutenkin läpi ottelun huomattiin, ettei takapelaajien pallovarmuus loukkaantumiskierteiden jäljiltä ollut kohdallaan. Tästä todisteena julmat 28 menetystä ottelun aikana. Kun lääkkeet löydettiin Keravan prässiä vastaan ja päästiin korin alle, hutiloitiin täysin vapaat heittopaikat. Tästä puhuu taas puolestaan 31 korintekoyrityksestä maalattuna vain kahdeksan ensimmäisen puoliajan aikana. Ottelusta tehtiin aivan itse hyökkäyspään ratkaisulla vaikea. Fiina oli pelin ainut namikalainen, joka pääsee veräjästä heittoprosenttiin katsottaessa, upottaen kakkosensa 70% tarkkuudella, kirjaten 18 pistettä pistesarakkeeseensa.
Puolustus sen sijaan oli varsin ihailtavaa katseltavaa varsinkin kolmannella erällä, jossa vastustaja jätettiin vain kuuteen pisteeseen. Kerava yllätti namikalaisen pakin pääasiassa hook-heitoillaan ja kolmen pisteen koreillaan. Vastustaja pidettiinkin 54 pisteessä, vaikeuksia ottelun voittoon toi siis vain oma huolimattomuus syöttö- ja heittopelissä. Harmittavaksi jäi Hannan uloslentäminen vain 4 virheen ansiosta sekä erittäin heikko hyökkäyslevypallopelaaminen. Myös ottelun viimeisen erän aikana missatut kymmenen vapaaheittoa aiheuttivat katsomossa nitropurkkien availua. Ottelun lopun kumminkin sinetöi Rosa hienolla and-one lay-upillaan ja se iski taululle tiukat 57 – 54 lukemat namikalaisten hyväksi.
Pojot: Hanna 6, Fiina 18, Linda 7, Tiia 8, Heidi 5, Sanna 4, Rosa 7, Milla 2
La 13.10.2007 JäNMKY - HNMKY 51 – 59
Seuraavana parketille astui Namikoiden kohtaaminen. Helsingin tytöille seuraavaan taistoon tuli otteluohjelman tiukkuuden takia suhteellisen kiire. Kumminkin järvenpääläiset kaatuivat hyvän taiston jälkeen kokeneempien helsinkiläisten tieltä. Järvenpää tuotti helsinkiläisille aivan liikaa harmaita hiuksia high-post pelaamisellaan ja väsytti terävillä nopeilla hyökkäyksillään. Muutenkin järvenpääläisten into oli koitua Namikan tuhoksi. Hyökkäyspään uhka puuttui stadilaisilta totaalisesti. Hanna oli ainut ”helsinkiläisistä”, joka pystyi haastamaan Järvenpäätä aggressiivisilla ajoillaan. Muuta kerrottavaa ottelusta ei jäänyt kuin, että parannusta edelliseen peliin tuli selkeästi hyökkäyslevypallo pelaamiseen.
Su 14.10.2007 HNMKY - SBG 85 - 28
Muuramen voittaessa Keravan aamulla selkeästi, oli ensimmäisestä karsintalohkosta kolmannelta sijalta mukaan noussut SBG Namikalaisleirille voiton osuessa tiketti SM-sarjaan. Pelin teemaksi otettiin edellispeleissä takkuillut korintekeminen. Harmittavasti ottelun alkuun lähdettiin jo pelin voittaneena. Onneksi SBG iskikin ensimmäisen erän puoleenväliin asti kovaa namikalaisten vyön alle pussittaen helppoja lay-uppeja. Vaihtoruletti pyöri ja namikalaiset saivat viimein pelin kulkemaan mukavasti. Peli oli ensimmäisen erän jälkeen suhteellisen iloista seurattavaa, onnistumisia tippui itse kullekin ja paikkahyökkäyskin saatiin rullaamaan näppärästi. Mainittakoon Veeran ja Millan onnistuneet molemman pään esitykset, ja loppuhuudon korvannut ”paljon onnea vaan”- laulu Hannan äidille.
Su 14.10.2007 MU - HNMKY 92 – 49
Viimeiseen otteluun Muuramea vastaan oli vaikea motivoitua kun panosta ei enää ollut muuta kuin harjoittelumielessä. Rosa ja Tiia lepuuttivat kroppiaan ottelusta ja Heidikin joutui ottelun alun jälkeen sivuun vaivojen vuoksi. Muuramelaiset käyttivät häikäilemättä hyväkseen Namikan pointtiosaston vajaamiehisyyttä prässäten ja juoksemalla ylivoimatilanteista helppoja koreja. Toki jaloissa painoi, mutta namikalaisilta unohtui totaalisesti ottelun ensimmäisen puoliajan aikana koriksen riemu, ja naamat näyttivätkin siltä kopissa. Kopissa käydyn keskustelun jälkeen peli-ilo saatiin taas mukaan, ja kolmas erä hävittiinkin vain pisteellä, kiitos tiivistyneen puolustustyöskentelyn. Neljännessä erässä Muuramen laajempi materiaali näkyi selvästi ja MU pokkasikin täysin ansaitusti turnausvoiton komein pistein 92-49. Läpi ottelun Linda puolusti loistavasti MU:n taitavaa Katleena Kärkkäistä. Myös Fiina oli erittäin pirteällä päällä ja aiheutti vastustajalle päänvaivaa korintekouhallaan.
Pojot: Hanna 10, Fiina 11, Linda 6, Heidi 7, Sanna 8, Nenni 3, Milla 4
HNMKY onnittelee kaikkia SM-sarjaan päässeitä joukkueita ja toivottaa iloista pelikautta 2007-2008!
Saleilla nähdään!
