17.06.2007 07:00:00
Kultalohkoon
HNMKY All Stars pelasi lauantaina kolme ottelua. Ensimmäinen oli toisen lohkon joukkuetta Winter Havenia vastaan. Tiukkojen vaiheiden jälkeen menetimme puoliajan tasatilanteen ja hävisimme yhdeksän pistettä. Pelin jälkeen kuulimme kyseessä olevan yhden osavaltion parhaista joukkueista.
Toisessa pelissä pääsimme esiintymään Sun Dome Areenan ykköskentälle Miami Senior joukkuetta vastaan. Areena vetää yli kymmenentuhatta ihmistä ja on puitteiltaan hulppea. Peli sujui hyvin ja voitimme kymmenisen pistettä. Vastustaja ei ikinä toipunut 13-0 alustamme. Pelin jälkeen pääsimme tutustumaan University of South Floridan naisten joukkueen pukuhuonetiloihin ja kuuntelemaan valmentajan juttuja.
Päivän viimeisessä pelissä vastaan asettui Leesburgin joukkue. Ensimmäinen puoliaika oli heikko ja olimme tappiolla jo 7-16, mutta hyvän toisen jakson ansiosta nipistimme helpon 32-30 voiton. Alkulohkon saldoksi jai kolme voittoa ja kaksi tappiota, joista toinen ei lohkon Winter Havenia vastaan.
Illalla selvisi, etta meidät kelpuutettiin pelaamaan sunnuntaina Gold lopputurnaukseen, jonne pääsi turnauksen 12 parasta joukkuetta. Neljä parasta pääsi suoraan puolivälieriin ja me ja seitsemän muuta aloittamme neljännesvälieristä. Sunnuntain juoni on selvä: voitolla jatkoon, häviollä pelit loppuvat. Mainittakoon, että suoraan puolivälieriin päässeista neljästä joukkueesta kaksi on joukkueita, joille hävisimme alkulohkossa.
Vaikka reissua on takana jo 13 päivää, niin joukkue jaksaa hymyillä ja taistella ja möksöttavat naamat saadaan hymyilemään joukkueen toimesta alta aikayksikön. Pysykää kuulolla viimeisia matkaraportteja varten!
