Sivukartta | Tulosta

08.10.2007 19:00:00

Pussihukat kaatui avausottelussa


Namikan naisten SM-sarja ei olisi voinut oikeastaan paremmin alkaa. Paikallisvastustaja vantaalainen Pussihukat joutui toteamaan helsinkiläiset kilpasiskonsa paremmaksi tuhatpäisen yleisön edessä lukemin 81-65 (42-34).

Ottelu alkoi hermostuneesti, mutta Pussihukkien hallinnassa. Tiia Hietanen sai kunnian avata ottelun pistesarakkeen onnistuneella vapaaheitollaan, mutta sen jälkeen Pussihukat veti 7-0 jakson Heidi Kilposen ja Venlakaisa Höltän heitoilla. Tämän jälkeen alkoi HNMKY:n ryhtiliike ja hyvän puolustuksen saattelemana pystyi nousemaan rinnalle ja ohi. Erän puolessavälissä Namika oli siirtynyt lähes 10 pisteen johtoasemaan Niina ja Jenni Laaksosen ollessa erittäin vahvoja molemmissa päissä kenttää. Myös Mari Puustisen onnistunut kolmonen tuli tärkeään paikkaan. Erä kirjattiin HNMKY:lle lukemin 27-18.

Tästä eteenpäin ottelu pysyikin erittäin tasaisena. Ero pysyi käytännössä koko ajan noin kymmenen pisteen tuntumassa. Pussihukkien epäonneksi amerikkalaisvahvistus Katherine Sunwall sai levypallokamppailussa kyynärpään otsaansa, jonka seurauksena päähän tuli melkoinen vekki. Kun yksi iso pelaaja oli poissa, antoi se hieman enemmän tilaa Laaksosten sisaruksille, joista etenkin Niina pelasi erittäin kovalla tasolla. Puoliajalle mentiin Namikan 8 pisteen johtoasemassa.

Jälkimmäinen puolisko oli lähes samanlaista taistelua kuin toinen erä. Aina kun HNMKY oli karkaamassa, joko Heidi Lönnberg, Heidi Kilponen tai Venlakaisa Hölttä latasivat heiton pussin pohjalle. Namikalta onnistui tasaisin väliajoin Niina Laaksonen ja Jenni Laaksonen. Myös Henna Salomaa sai muutaman tärkeän onnistumisen. Pussihukkien prässipuolustus aiheutti myös välillä ongelmia, mutta aikalisillä tilannetta saatiin rauhoitettua ja sitä kautta myös prässi saatiin murrettua paremmin. Pussihukat ei päässyt hyvästä taistelusta huolimatta enää iskuetäisyydelle ja näin SM-sarjakauden avausvoitto voitiin kirjata HNMKY:lle lukemin 81-65.

Helsinkiläisten riveistä löytyi kentän selkeä kuningatar, Niina Laaksonen. Niina teki kovilla prosenteilla peräti 36 pistettä ja repi samalla 20 levypalloa. Jenni-sisko pelasi täydet minuutit ja oli tärkeä lenkki etenkin puolustuspäässä, mutta pääsi myös hyökkäyspään tehoille tehden 19 pistettä. Mari Puustinen rakensi peliä varmoin ottein ja sai tilastoihinsa merkinnät 10 pisteestä ja 8 koriinjohtaneesta syötöstä. Nuori kaksikko Henna Salomaa ja Tiia Hietanen saivat myös mukavasti onnistumisia. Hietanen etenkin ottelun alussa ja Salomaa loppupuolella.

Namika peluutti ottelussa melko kapeaa rotaatiota, mutta tilanne muuttuu varmastikin jatkossa hieman, sillä tuplaviikonloput ovat erittäin raskaita.

HNMKY: Laura Kangas 0/1, Tiia Hietanen 5/6, Mari Puustinen 10/4 + 8 syöttöä, Riina Haavisto 0/1, Laura Toivonen 0/1, Niina Laaksonen 36/20, Jenni Laaksonen 19/8, Henna Salomaa 11/3, Linnea Oljemark 0/0.

Ottelun täydelliset tilastot tästä.


Näytä ryhmän kaikki uutiset


HNMKY            
© HNMKY. Powered by ToimiSait