22.01.2006 15:00:00
Kahdesta hyvästä vain toinen voitti
Malmilaisyleisöä hemmoteltiin sunnuntaina jälleen korkeatasoisella naiskoripallolla. Divarin kärkikahinoissa viihtyvä Joensuun Kataja esitti upeaa peliä, mutta sarjapisteet jäivät kuitenkin Namikalle luvuin 73-65 (42-35).
Helsinkiläiset aloittivat ottelun luokattomalla heittopelillä. Koreja ei saatu aikaiseksi avopaikoista, eikä tulostaulun pitäjällä ollut turhia työpaineita. Niinpä A-tyttöjen SM-sarjaottelussa alkuverryttelyn hoitanut Henna Salomaa joutui tuleen nopeammin kuin valmentajakaksikko Laakso - Salervo konsanaan toivoi. 16-vuotias Salomaa tulikin kentälle sellaisella intensiteetillä, että Kataja alkoi horjua tikkurilaislähtöisessä tuulenpuuskassa. Puoliaikaan mennessä Salomaan pistesarakkeeseen oli kertynyt jo 18 pistettä.
Kataja luotti pelissään tuttuihin peruselementteihin. Laura Toivonen ja Tiina Aaltonen pyörittivät joensuulaispeliä tuttuun tyyliinsä. Aaltonen iski terävien ajojen sekaan myös kaaren takaa. Screenipelien vaarallisimpiin hyödyntäjiin lukeutuva Toivonen hassutti namikalaisia heti kun tilaisuus tuli. HNMKY:n puolustusspesialisti Suvi Mäkelä joutuikin todella koville Toivosen kanssa.
Koko ottelussa Aaltonen tulitti joensuulaisten korkeimman pistemäärän 18 pistettä. Toivosen saalis oli 17 pistettä. Muut Katajan pelaajat jäivät alle kymmenen pisteen.
Puolustuspäässä katajalaisilla oli sen sijaan jatkuvia vaikeuksia. HNMKY:n naiset etsivät aktiivisesti ratkaisuja ja hakivat hyökkäyslevypalloja erittäin energisesti. "Pelistämme huomasi, että kuluneella viikolla harjoiteltiin hyökkäyslevypallopeliä", kommentoi Namikan valmentaja Jussi Laakso. Levypallotilastot kertovat tapahtumista karua kieltä: HNMKY haki 23 hyökkäyslevypalloa ja Kataja saalisti 21 puolustuslevypalloa.
Vaikka tilastot kertovat Helsingin NMKY:n olleen vahvoilla levypallopelissä, ei ottelusta syntynyt helppoa. Katajan heittotarkkuus oli tuntuvasti parempi kuin kotijoukkueella. Hyvän viimeistelyn ansiosta vieraat roikkuivat koko toisen puoliajan muutaman pisteen tuntumassa, mutta johtoasema pysyi Namikalla.

Henna Salomaa palkittiin voittajien parhaana
Viimeinen neljännes toi lopulta ratkaisun. Kun Laura Toivonen puolusti Henna Salomaan pimentoon, astuivat esiin muut sinikeltaiset. Iina Kuitunen nousi ratkaisuhetkillä esiin tyylikkäästi. Suvi Mäkelä pelasi jälleen kerran varmaa peruskoripalloa. Erja Hakamäen antaumuksellinen puolustuspeli, raivoisa levypallokamppailu ja pelinjohdollinen varmuus hiveli malmilaiskatsomon silmiä. Tunnustusta ansaitsee myös ottelu ottelulta otteitaan parantava kaksikko Anna Ikonen - Sanna Vinkki.
"Tästä ei voi olla murheissaan. Me pelasimme kauden parhaan ottelumme", tuumaili Katajan valmentaja Marko Tuononen. "Helsingin Namikalle emme näköjään pärjää edes hyvällä pelillä." Namikalaisluotsi Laakso säesti tyytyväisenä Tuonosta: "Hyvä peli molemmilta."
Parhaat pelaajat palkitsi kalliolainen Parturi-Kampaamo Ramona. HNMKY:n parhaana palkittiin Henna Salomaa. Joensuun naisista palkinnon pokkasi Laura Toivonen.
Kuuntele kuinka HNMKY:n valmentaja Pasi Salervo koki pakkaspäivän Malmilla.
HNMKY:n pisteet ja levypallot: Henna Salomaa 20/2, Iina Kuitunen 12/7, Suvi Mäkelä 11/5, Erja Hakamäki 9/9, Anna Ikonen 7/4, Sanna Vinkki 6/4, Jasmiina Gharieb 5/1, Laura Kangas 3/0, Taru Kukkonen 0/2, Maija Alasentie 0/2, Mona Tähtinen 0/0
