05.10.2008 22:00:00
Naiset kaatoi Puhuttaret toistamiseen kauden kenraaliharjoituksessa
Puhuttaret tuli hakemaan revanssia Malmin Liiketalousopistolle lauantaina viikon takaiseen rökäletappioonsa. Puhuttarien peli tökki edellisellä kerralla HNMKY:tä vastaan. Nyt joukkue tuli peliin kuitenkin ihan erilaisella sykkeellä.
Heti alkuminuuteista näki, että Puhuttarien hyökkäyspeli oli ihan erilaista kuin viikkoa aiemmin. Joukkue tuli hyökkäyslevypalloihin voimalla ja käytti vapaat korintekopaikat hyväkseen. HNMKY:llä olikin vaikeuksia puolustuspäässä vahvasti hyökänneen vantaalaisryhmän kanssa. Onneksi namikalaisten oma hyökkäys rullasi kuitenkin varsin iloisesti. Lintsi (9) ja Tessa (8) hyökkäsivät vahvasti ja upottivat kaikki pisteensä jo ensimmäisellä puoliajalla. Ensimmäisellä puoliajalla näytti siltä, että ensin puolustuksensa kasaan saava joukkue tulisi viemään voiton. Puhuttaret uhkaili tällä toisen jakson lopulla viemällä pätkän 8-0 ja karaten 27-32 johtoon. Namika tuli kuitenkin takaisin rinnalle ja siirtyi Suvin kolkilla puoliaikajohtoon 36-35.
Toisella puoliajalla Namika esitteli vahvasti tiukentuneen puolustuksensa. Vaikka Maiju Ranta upotti puoliajan ensimmäiset pisteet vapariviivalta, niin jaksoin alku oli vahvasti HNMKY:n hallussa. Namika vei seuraavat minuutit 17-0 ja koko jakson 21-7. Puhuttarille ei annettu koko jaksolla kuin yksi vaivainen pelitilannekori. Namika puolusti hyvin ja juoksi tehokkaasti nopeita hyökkäyksiä. Tahti hiipui hetkeksi neljännen jakson alussa, mutta pelin viimeisillä minuuteilla tahti vaan kiihtyi. Ellen riisti, juoksi, syötti ja teki itse seitsemän pinnaa viimeisen neljänneksn vaihdossa ja johdatti näin Namikan voittoon lukemin 76-51.
Tilastot: Laura 9/4/5s, Kati 7/2, Suvi 7/2, Tessa 8/3, Ellen 11/2/7r/4s, Maija 9/6, Sybbe 4/7, Essi 4/2, Jonna 8/2 ja Lintsi 9/5.
Puhuttarien tehokkaimmat: Sofia Ukkonen 13/9, Elina Koskinen 10/1 ja Maiju Ranta 9/4
Nyt on harjoituspelit naisten joukkueen osalta pelattu ja 1-divisioona alkaa vierasottelulla ensi sunnuntaina klo 13 Kallahden palloiluhallissa. Vastaan asettuu silloin sarjanousija Pantterit/WB.
