Sivukartta | Tulosta

04.03.2008 13:00:00

Sarjakärki jyräsi vakuuttavasti

HNMKY Gorilla Teamin kauden viimeinen kotiottelu sarjaa johtavaa Orimattilan Jymyä vastaan tarjosi katsojille viihdettä ja hyviä otteita. OrJy on hävinnyt sarjassa vain yhden ottelun ja on marssimassa vahvasti kohti ensi vuoden naisten SM-sarjaa.

Ottelu alkoi namikalaisittain vahvasti. Kun vajaa kolme minuuttia oli pelattu, oli tilanne 7-0 ja OrJy:n valmentaja Hannu Kesänen oli pakotettu ottamaan aikalisän herätelläkseen joukkuettaan. Aikalisä tuotti tulosta ja jo reilun minuutin myöhemmin Jymy siirtyi johtoon. Namika piti ottelun kuitenkin vielä hetken tasaisena tilanteeseen 14-14 asti, mutta tässä vaiheessa Jymy rankaisi kotijoukkuetta huolimattomuudesta. Namikalaiset hutiloivat huolimattomia syöttöjä jymyläisten käsiin ja näistä vierasjoukkue pääsi juoksemaan 12-0 jakson.

Toinen neljännes eteni jotakuinkin tasaisesti, mutta erän kiinnostavin hetki nähtiin hieman ennen erän puoltaväliä. B-tyttöikäinen Fiina Oljemark pääsi kentälle Gorilla Teamin kauden 25. pelaajana. Vain pari minuuttia tämän jälkeen hän naulasi ensimmäisen korinsa vakuuttavasti kolmen pisteen kaaren takaa. Juuri ennen erän loppua Fiina upotti pallon vielä koriin läheltä koria. Myös puolustuspäässä ensikertalainen pelasi fiksusti ja ansaitsi otteillaan valmentajan luottamuksen. Puoliajalle mentiin kuitenkin vierasjoukkueen johtaessa 34-50.

Kolmannen jakson alussa GT rankaisi vielä uinuvaa vierasjoukkuetta 10-0 alulla ja nousi jo kuuden pisteen päähän 44-50. Tässä välissä OrJy joutui käyttämään jo yhden aikalisänkin, mutta herääminen kesti vielä hetken. Rutinoitunut sarjakärki keräsi kuitenkin rivinsä ja tilanne 45-52 muuttui nopeati tilanteeksi 45-64 ja peli alkoi olla sillä selvä.

Viimeisellä neljänneksellä molemmat joukkueet hyökkäsivät innokkaasti ja namikalaisittain jännitettiin lähinnä, miten suuren pistesaaliin Fiina saa ensimmäisessä divaripelissään kerättyä. Loppujen lopuksi ottelu päättyi OrJy:n voittoon 71-96 ja ottelun parhaaksi namikalaiseksi valittu Fiina Oljemark kirjautti lukemat 14/6. Fiinalle onnittelut ja OrJy:lle tsemppiä kauden viimeiseen otteluun Puhuttaria vastaan. Voitolla orimattilattaret varmistava suoran nousun SM-sarjaan kaudeksi 08-09. Gorilla Teamilla on vielä vierasottelu Akatemia vastaan. Jos ToPo II häviää ensi sunnuntain pelinsä, on GT:llä mahdollisuus nousta voitolla vielä divarin kolmanneksi, tappiolla tai ToPo II:n voitolla sijoitus on Namikalla neljäs.

Ottelun tilastot tästä


Näytä ryhmän kaikki uutiset


HNMKY            
© HNMKY. Powered by ToimiSait