Sivukartta | Tulosta

05.02.2008 12:00:00

Namika niisti pisteet HoNsU:lta

Namikan naiset pelasivat viikonloppuna ainoan ottelunsa lauantaina, kun jyväskyläläinen HoNsU saapui Urheilutalolle. Ottelun panos oli sikäli iso, että HoNsU viimeksi voitti HNMKY:n tämän kotikentällä. Namika hamuaa myös playoff-paikkaa ja mielellään vielä sijoitusta neljän parhaan joukkoon, jotta saataisiin kotikenttäetu puolivälieriin.

HNMKY-HoNsU 88-77 (52-35)

Ottelun ensimmäinen erä alkoi namikalaisten tahdissa, mutta HoNsU pyristeli kiitettävästi mukana koko erän. Niina Laaksonen aloitti erittäin vahvasti saaden hyvää tulitukea Mari Puustiselta, mutta HoNsU:n vahvistuksista Underwood ja Murphy olivat päättäneet pitää vieraat pelissä mukana.

Toisella jaksolla Puustinen Namikasta ja Murphy HoNsU:sta saivat kolmannet virheensä ja näin molemmat joukkueet olivat pakotettuja vaihdoksiin. Vaikka Juuli Piiroinen iskikin pari kertaa terävästi, oli HNMKY:n isku vielä kovempi. Etenkin Laura Kankaan peliesitykset veivät kotijoukkueen jo selvään johtoasemaan.

Puoliajan jälkeen HoNsU aloitti kirinsä, kun parin minuutin jälkeen seuraavat neljä kolmen pisteen heittoa upposivat sisään Murphyn ja Piiroisen onnistumisilla. Tässä vaiheessa Jenni Laaksonen onnistui pari kertaa ja Laura Kangas upotti jälleen yhden kolmosen. Ero saatiin siis taas yli kymmenen pisteen.

Neljännellä jaksolla Namika avasi huonosti ja Murphy ja Underwood rankaisivat. Yhtäkkiä ero olikin kaventunut jo viiteen pisteeseen, mutta sen jälkeen Niina Laaksonen aloitti oman hurlumheinsä - pari kovaa kakkosta ja perään vielä selkärangan katkaissut kolmonen keskelle koria. Tämän jälkeen HoNsU ei enää tosissaan noussut taistelemaan voitosta ja Namika sai juhlia voittoaan.

Vieraiden parhaat olivat Underwood ja Murphy, mutta myös Juuli Piiroinen pelasi hyvän ottelun. HNMKY:ltä Niina Laaksonen ja Mari Puustinen pelasivat vahvan matsin. Namikan pirtein oli kuitenkin hyvän vireen löytänyt Laura Kangas, joka kiitti luottamuksesta ja täräytti neljä kolkkia sisään pelaten myös muutenkin hyvän ottelun.

Ottelun tilastot tästä.


Näytä ryhmän kaikki uutiset


HNMKY            
© HNMKY. Powered by ToimiSait