04.02.2008 16:00:00
Iloinen esitys Turkkusessa
HNMKY Gorilla Teamilla oli revanssin paikka sunnuntaina joukkueen matkatessa Turkuun Riennon vieraaksi. Syksyn koitoksessa turkulaiset tulivat lopussa rinnalle ja ohi ja veivät näin voiton mukanaan Turkuun lukemin 53-57.Kevään koitos alkoi Namikan ylivoimalla etenkin levypallopelissä. Tilanteisiin mentiin kovaa ja muutenkin menoa ja meininkiä oli enemmän kuin tarpeeksi. Tämä näkyi totaalisena ylivoimana levypalloissa, mutta myös hurjana lukemana menetyssarakkeessa. Namikalaiset hamstrasivat ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana jo 11 hyökkäyslevypalloa ja puoliajalla levypallot olivat 14-40 vierasjoukkueelle. Toisaalta menetyssarake näytti puoliajalla lukemaa 18, joten tästä johtuen johto ei ollut enempää kuin 27-39 Gorilla Teamille. Varsinkin Maija ja Eeva olivat nousseet levypalloissa turkulaisten kilpasiskojensa yläpuolelle. Molemmilla oli tässä vaiheessa saldona kahdeksan pistettä ja yhdeksän levypalloa, Eevan levypalloista seitsemän oli tarttunut näppeihin hyökkäyspäässä.
Kolmannella ja neljännellä jaksolla ero kasvoi tasaisesti, vaikka levypallotaistelu tasoittuikin toisella puoliskolla hieman. Loppujen lopuksi HNMKY GT marssi varsin helponoloisesti voittoon lukemin 56-80. Voitto oli kaikin puolin hieno, koska TuRi oli ennen ottelua kaksi voittoa Namikaa edellä. HNMKY GT:llä on vielä oiva mahdollisuus nousta jopa kolmanneksi varsin tasaisessa 1-divisioonassa.
Ottelun tilastot tästä
Ensi sunnuntaina Gorilla Teamilla on vuorossa kotiottelu Malmin Liiketalousopistolla. Vastassa tällöin ToPo. Tule kannustamaan gorillat voittoon klo 14.30
