Sivukartta | Tulosta

22.02.2010 11:00:00

Helmi Center Midnight Lock In

Vaikuta ja vaikutu!

Helsingin Namikan Nuorten Parlamentin Nuoret tarjosivat upean tapahtuman 2.1.2010 Malmilla Helmi Centerissä. Tapahtuma järjestettiin jo toista kertaa, edellis kerralla valloitettiin Malmin Palloiluhalli vuonna 2008.

Tämän vuoden tavoitteena oli tarjota nuorille tilaisuus viihtyä ja vaikuttaa. Ohjelmassa oli koripallon lisäksi mm. singstaria, sumopainia, tanssinopetusta, joogaa, leffaa, musiikkia, workshop yms. Nuoret saivat valvoa yhdessä koko yön erilaisen nastan ohjelman parissa.

 Tapahtuma oli päihteetön ja ilmainen, avoinna kaikille 1991-1996 syntyneille nuorille. Paikalla ohjaajina hengasi HNMKY:n Nuorten Parlamentin jäsenten lisäksi täysi-ikäisiä, koulutettuja HNMKY:n nuoriso-ohjaajia, HNMKY:n koripallovalmentajia, Ryhmässä Päihteittä projektin sekä Yökoripallon ohjaajia sekä yleisiä järjestyksenvalvojia.

 

Pitsaa ja korkea lentoisia haaveita

Nupalaiseen tyyliin palaverin suunnittelun lomassa sattumuksia ja kommelluksia tapahtuu väistämättä. Jos yhtään tunnet nupalaisia, voit olla varma, että niitä on riittänyt matkan varrella aina auto-ongelmista epävireisiin laulutuokiohin.

Ensimmäisissä palavereissa alustettiin tapahtumaa ja heitettiin kaikenlaisia ideoita ilmaan. Ehkä aivan villeimmät ideat eivät toteutuneet, mutta aika pitkälle tällä alustuksella mentiin sirkuksen loppuun asti. Väliin syötiin pitsaa ja laulettiin Singstaria.

 
Game Center

Helmi Center Lock-In Game Center toimi tapahtuman pääareenana. Katsomoiden lehtereillä kannustusjoukkoja villitsi erilaiset pallopelit sekä mainio sumopaini. Dodgeball, futis ja 3v3 pelit sujuivat hyvin. Pelaajat pelasivat hyvässä hengessä eikä Karrin psykologin taitoja tarvittu käyttää välien selvittelyyn. Sääntöjä noudatettiin kuunneltiin ja peli oli mallikasta.

 

Move! – salissa lanteet pyöri

Meille kävi superonnenpotku, kun saimme tanssisaliin rekrytoitua mukaan Irmelin siskon, liikunnanohjaajaopiskelija Eevan vetämään meille tanssitunnin sekä Joogan. Näiden Move!- pääohjelmien välissä lainteita keikutti Zumba DVD ja hymyssäsuin jorasivat niin pojat kuin tytötkin. Koko Move! oli toimi mainiosti, sillä jopa Irmeli oppi Soulja Boy- tanssin!

 
Chillailua Loungessa

Loungessa oli monipuolista tekemistä, vaikka tarkka aikataulu ei ihan pitänytkään. Kovan muusiikin takia alkujaan kaavailtu tila hiljentymiselle ja rauhottumiselle oli lähes mahdotonta, mutta tuskin halukkaita olis ollutkaan.. Loungessa lähinnä laulettiin singstaria, kuunneltiin musiikkia ja pelattiin ilmakiekkoa ja pöytäfutista. Fiilis oli katossa alusta loppuun, mutta ehdoton kohokohta loungessa oli kun mahtava tanssiryhmä esitti Soulja boy –tanssin.

 

Tapahtumassa oli paikalla noin 50 aivan super upeata Loc In vierasta. Tietenkin monen kuukauden aherruksen jälkeen oli lievä pettymys, kun Midnight Lock-inniin saapuikin odotettua vähemmän väkeä. Tilaa ja ohjelmaa olisi olltu vaikka tuhannelle, mutta alkupettymyksen jälkeen löysimme asiasta valoisiakin puolia. Nyt Nupalaisillakin oli mahdollisuus itse osallistua ohjelmanumeroihin, hengailla kavereiden kanssa ja syödä hattaraa. Tunnelma oli rauhallinen ja rento. Hyvin suunnitellun ohjelman ja vastuualueiden vuoksi paniikki ei iskenyt kertaakaan ja homma oli kokoajan hoidossa. Myös Nuorisoasiankeskuksen, Ryhmässä Päihteittä- projektin, Yökoriksen sekä HNMKY:n koristoimiston, niin henkilöistä kuin laitteistakin, oli iso apu eli iso suuri kiitos kaikille! Meillä oli aivan älyttömän magea tapahtuma – kiitos!

Tapahtuman purkupalverin jälkeen Nupa pääsi palkitsemaan itsensä, sillä luvassa on yhdistetty palis/leffailta. Nyt suunnataan katseet tuleviin koetuksiin! Hos!

 


Näytä ryhmän kaikki uutiset


HNMKY            
© HNMKY. Powered by ToimiSait