Sivukartta | Tulosta

23.04.2009 14:00:00

Namikalaisia SM-mitaleissa kiinni

Ensi viikonloppuna nuorten SM-sarjat huipentuvat ja HNMKY:n joukkueista kaksi on vielä mukana.

A-tytöt raivasivat viime viikonloppuna tiensä finaaliin kaatamalla välierissä Hongan, Finaaleissa vastaan asettuu HoNsU Jyväskylästä. Suomen mestariksi selviää kahdella voitolla. Varsinkin sunnuntainta Malmille toivotaan kovaa kannustusta. Finaalit pelataan seuraavasti:

Lauantai 25.4. klo 15.00 Kypärämäen koulu, Jyväskylä HoNsU-HNMKY

Sunnuntai 26.4. klo 18.00 Malmin Liiketalousopisto HNMKY-HoNsU

(Tiistai 28.4. klo 18.30 Jyväskylän monitoimitalo HoNsU-HNMKY)

B-pojat joutuivat toteamaan välierissä JKS:n vahvemmaksi suoraan kahdessa ottelussa ja näin poikien kohtaloksi jäi pronssiottelu. Pronssisista mitaleista heitä lähtee haastamaan Tampereen Pyrintö kotikentällään. Pronssiottelu pelataan kerrasta poikki -menetelmällä:

Lauantai 25.4. klo 18.45 Tammelan koulu, Tampere Pyrintö-HNMKY

Lisäksi Malmin palloiluhallilla sekä Liiketalousopistolla pelataan viikonloppuna eteläisen alueen 2-divisioonan aluefinaaleita, joissa on myös mahdollista bongata namikalaisia tositoimissa. Käytä kevään viimeinen mahdollisuus nähdä HNMKY:n joukkueita tositoimissa hyväksesi!!!


Näytä ryhmän kaikki uutiset


HNMKY            
© HNMKY. Powered by ToimiSait